Hei hyvät ystäväni ja oikein mukavaa sekä rauhallista itsenäisyyspäivää!

Kiitoksia jälleen ihanista kommenteista. Olen tässä taas vähän tonttuillut. Tällainen kimaltava keeppi valmistui juuri. Tai oikeastaan langat ovat vielä päättelemättä, kun en omistanut tarpeeksi suurireikäistä neulaa.... Mutta en malttanut olla esittelemättä tätä silti. Tässäpä keeppi: 

Ohje löytyy tämän syksyn Novitasta. Pitkään olen jo ohjetta ihastellut ja päätin sen sitten pukinkonttiin tehdä. Tämän saaja on nimittäin toivonut minulta jotain pontson tyylistä hartioiden lämmitintä. Alaosan palmikko-osuus on neulottu pitkittäin ja yhdistettiin rinkulaksi ja sen jälkeen kaula-aukkoon poimitaan silmukat ja neulotaan hieman jatkoa. Alkuperäisessä ohjeessa on poolokaulus, mutta minä tein matalemman kauluksen.  Lankana on hieman ohjetta paksumpi Novitan Crystal, joten neuloin numeron 10 puikoilla ja muutenkin ohjetta piti hieman soveltaa. Tuntuvatpa kyllä melkoisilta haloilta noin paksut puikot, mutta äkkiä niihin tottui.

Seuraavasta kuvasta näkyy hieman paremmin langan todellinen väritys:

 

Kuvaaminen on niin hastavaa tässä valossa.... Eli siis tämäkään ei pääse ihan oikeuksiinsa näissä kuvissa. Neule kimaltelee kauniisti langassa olevien paljettien ansiosta. Lankaa tähän kului hieman reilut 3 kerää eli noin 325 g (en omista talousvaakaa, joten en saa tarkasti punnittua). Tämä neulemalli saattaa näkyä myöhemminkin jossain hieman erilaisessa muodossa, mutta ensin pitää saada joululahjoja valmiiksi oikein urakalla.

Oikein mukavaa itsenäisyyspäivän jatkoa ja touhukasta alkavaa viikkoa!