Heipä hei ihanat blogiystäväni!

Uusi vuosi on alkanut blogini suhteen hieman hiljaisissa merkeissä, mutta muuten elämässäni onkin tapahtunut jo monenmoista. Elämäntilanteeni on muuttunut aikalailla, joten voi olla, että jatkossa tulen päivittämään blogiani hieman vähemmän. Mutta saas nähdä, aika näyttää mihin jaksamiseni ja voimavarat riittävät.

Huonoja uutisia/tapahtumia toinen toisensa perään on tämä alkuvuosi ollut, mutta suunta tästä on vain eteen- ja ylöspäin.

Käsitöitä on kuitenkin tämän vuoden puolella jo muutama valmistunut, mutta koska kamera oli mystisesti hukassa en saanut niitä kuvattua ennen uudelle omistajilleen menoa. Yksi lapaspari ja baskeri ovat siis valmistuneet, ehkäpä saan joskus myöhemmin kuvattua ne uusilla omistajillaan.

Tällä hetkellä minulla on työn alla itselleni jotain mukavaa. Tässäpä pieni kurkistus (kun se kamera lopultakin löytyi): 

Työ valmistunee ajallaan. Saas nähdä millainen tästä lopulta tulee.

Joka tapauksessa oikein hyvää keskiviikkopäivän jatkoa sinulle ja kiitoksia vierailusta!

Tähän loppuun voisin laittaa pienen kuva-arvoituksen. Arvaatkos mitä kuva esittää: