Heipä hei ja kiitoksia ihanista kommenteista jälleen kerran

Ihanaa piristystä päivään lukea kommentejanne. Nyt nimittäin kuume ja "mikälie tauti" on iskenyt minuun.... Mutta jospa tämä tästä. Pääasia, että tytöt ovat jo parantuneet. Enköhän itsekin tästä taas tokene.

No mutta sitten taas itse asiaan eli käsitöihin. Muutaman päivän puikot ovat pysytelleet paikoillaan, mutta sain valmiiksi pitkästä pitkästä aikaa huovutusjuttuja. Puro-lanka on pitkään houkutellut minua ja jonkin aikaa sitten sain sitä ja puikoillehan se heti hyppäsi. Lapaset näin alkuun siitä väkersin ja tällaiset sain aikaiseksi:

Vasemmalla kuvassa lapaset ennen huovutusta. Lankana siis Novitan Puro Kajastus. Neuloin 6.5 mm bambupuikoilla, koska en sen isompia sukkapuikkoja omistakaan. Jos näitä tulee useammat värkättyä, niin pitää ehkä harkita isompien puikkojen hankkimista. On se vain merkillistä, että vaikka puikkoja löytyy jos vaikka minkä kokoista ja mallista niin ikinä ei ole sopivia..... Oikealla on sitten kuva valmiista lapasista. Melkoinen venytys ja oikominen niissä olikin, mutta oikein hyvät noista tuli. Isompi neitini seurasi ihmeissään kun laitoimme "jättiläisen lapaset" pesukoneeseen ja sitten epämääräisestä möykyistä muotoutui juuri hänen käteen sopivat lapaset. Kovassa käytössä ovatkin olleet siitä lähtien, hyvä että kuivua ehtivät.

Sen verran vielä pitää todeta, että tuttuun tyyliini yritin taas saada rannut kohdilleen ja aika hyvin siinä kyllä onnistuinkin. Pieniä hukkakeriä jäi, mutta ehkäpä niistä tulee vielä jotain kivaa. Ja sitten katsopat vielä uudestaan tuota vasemman puoleista kuvaa. Minua suunnattomasti ihmetytti ja ärsytti tuo erivärisyys. Eli siis vasemmassa lapasessa ruskea väri kulkee mukana jokaisessa rannussa, kun taas oikeassa lapasessa värit on puhtaat (lapaset on siis tehty eri keristä, mutta eränro yms. olivat samat)... Huovutetuissa lapasissa ero ei onneksi niin selvästi näy. Mistähän tämä johtuu? Ilmeisesti lanka vain on tällaista.... 

Toiset lapaset odottelevat jo valmiina koneeseen pääsyä. Nyt vain ei ole voimaa ja energiaa oikomispuuhiin....

Joka tapauksessa oikein mukavaa ja ihanan aurinkoista keskiviikkoa sinulle ja kiitoksia vierailusta!